21.8.2019 Vet Check ja valmistelua

Matka kohti eurooppaa alkaa!

Tästä se nyt sitten lähtee, eka ulkomaan matka hevosten kanssa (ilman äitiä!)

Mukaan lähtee hevoset Crunchtastic alias "Roope", Hopes Justina "Justina", sekä Porteur De Lumiere "Tytti". Valmisteluita matkaa varten on tehty huolella ja pitkään, ja vaikka välillä tuntuu että vastoinkäymisiä tulee, niin kaikki on lopulta järjestynyt ihan suunnitellusti !

Hepat ovat tehneet hyvin kesäkauden kisaa, kaikki vähän yli ikäluokkansa tasolla. Vika kisassa (Breeders Prize) Justina hiukan alisuoritti omalla tasollaan, joten siinäkin mielessä suunniteltu vet check tuli viimeiseen mahdolliseen saumaan ennen pidempää reissua. Nuorten hevosten kanssa on tärkeä seurata niiden psyyken lisäksi myös fyysistä vointia; ne on kasvavia nuoria hevosia, eivätkä täysin valmiita kropastaan. Tästä johtuen ennen pitkää reissua me käytettiin kaikki reissuhevoset, meidän uuden yhteistyökumppanin Tampereen Hevosklinikan tarkassa syynissä!

         

Kaikki tarkastettiin päällisin puolin, niille tehtiin ns. "kliininen tarkastus". Sen lisäksi ne taivutettiin, ja hoidettiin ne paikat mitkä tuntuivat tarvitsevan hoitoa. Kaikilla "vetti" (kuten isossa maailmassa sanotaan..) sujui hyvin! Tarkastus antoi myös hyvän vahvistuksen omalle näppituntumalle siitä, miltä hevoset ovat tuntuneet ratsastaa. Esim. Roope on hiukan ollut viime viikkoina hidas sen vasemmasta takajalasta; se ei ihan vastaa nopeaan aktivoivaan pohkeeseen, sekä sillä on välillä ollut haasteita kulkea suorana tasapainossa. Siltä hoidettiin molempien takapolvien siteet, sekä vtj polven nivel. Täten täydet 10 pistettä ja täysi luottamus Tampereen Hevosklinikalle, he osaavat upeasti tehdä hommansa <3 ! Ja sitäpaitsi, olin varautunut olemaan siellä iltaan saakka, mutta mehän päästiin jo yhden jälkeen pois, ja silti kaikki hevoset tuli tsekattua ja hoidettua tarkasti ! Kaikille hevosille otettiin myös matkalle vatsansuojalääkkeet, ennaltaehkäisevästi matkustuksen ajan. Tämä siksi, että nämä nuoret hevoset eivät ole vielä matkustaneet näin pitkää matkaa (Paitsi Roope, joka on tullut emänsä alla syntymävuonnaan Suomeen) ja kaikki ovat omilla tavoillaan stressiherkkiä. Niiltä tiputetaan myös tänään väkirehut pois ja aloitetaan "nestetankkaaminen"; eli annetaan normaalia enemmän nesteytystä, meillä sen hoitaa tuttu ja turvallinen Mash juoma, johon sekoitetaan elektrolyyttejä. Väkirehut on helppo meidän hevosilta tiputtaa pois, kun ne saavat melko mitättömän määrän niitä, ja näistäkin osan puuroina. Puurot muutetaan matkan ajaksi hiukan vellimäisempään muotoon, joka sekin tukee nesteytystä. Heinää annamme matkan ajaksi säännösteltynä, ja mikäli mahdollista niin paras tapa olisi syödä heinät maasta. Tällöin mahdollisesti pöpöt valuisivat "rään" mukana pois, eikä jäisi jylläämään keuhkoihin. Hevosilta on myös koko tämä viikko mitattu lämpöjä, ja lämmön mittailu jatkuu läpi kuljetuksen. Lämpöjen seurannalla voidaan nopeasti reagoida mahdollisiin vakavampiinkin oireisiin (esim kuljetuskuume!). Täältä pääset lukemaan vielä hyviä vinkkejä hevosen kuljettamisesta!

Huomenna sitten traces-paperit ja läänieläinlääkärin viimeinen matkatarkastus hevosille (luetaan mikrosirut, tunnistetaan oikea lähtevä hevonen ja mm. katsotaan hevosten lämmöt, sairasta hevosta ei saa kuljettaa!). Traces-paperit on aina oltava tehtynä hevosen matkustaessa Suomen rajojen ulkopuolelle, mm tarttuvien tautien takia. Huomen iltana olisikin sitten jo laivaan astuminen..

Loppu ilta kuluukin sitten pakkailussa, sekä kotiin jäävien hevosten (ja lasten!!) hoidon suunnittelussa! Käydään läpi työlistat, seuraavan reilu kahden viikon treenisuunnitelmat, sekä kaikki käytännön asiat. 

Loppuviikon missio; matkustaminen, kuinka eksymme Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan sekä mahdollisesti Hollantiin, sekä matkasta palautuminen.. =X =D 

     

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer